Tapasin mieheni heinäkuussa 1969. Olin todella aivan liian nuori minkäänlaisiin seurusteluishin, mutta sano se teinille, sehän vain nostattaa teinin kiihkoa tehdä juuri sitä, mitä itse haluaa ja tehdä juuri päinvastoin, mitä neuvotaan. Olinkin hieman kapinoivampi teini, mitä keskivertoon tulee, joten minulle kielolot olivat kun punainen vaate härälle. Äiti yritti hienotunteisesti selittää, ettei tämä teidän juttunne taida olla juuri se oikea, mutta katin kontit !

Heinäkuusta 1969  tämä pikisilmä jäi asumaan Suomeen. Aluksi äiti piti häntä vieraana, mutta EI pitkän päälle, eli myöhemmässä vaiheessa hän asui milloin missäkin. Vuosi tutustumisemme jälkeen  tuli minun vuoro käydä tutustumassa hänen perheeseensä.

Otin iltalennon Riminiin tai olikohan se kuitenkin Riccioneen, taisi olla Keihäsmatkojen seuramatka, nooh seuramatka oli, sattoi olla myös Tjäreborgin, en muista operaattoria. Nukuimme ensimmäisen yön matkaan kuuluvassa hotellissa ja aamulla otimme junan Roomaan. Roomassa jouduimme odottamaan joitakin tunteja Siracusaan menevää junaa, joten meillä oli aikaa tutustua ihan pikkiriikkisen Rooman ihmeisiin. Illan suussa junamme lähti kohti Cataniaa. Oli kuuma heinäkuu ja junassa alkoi tiivistymään kuuman heinäkuun hajut. Vaunumme oli tosi täys, monet siirtolaiset olivat matkalla kotiseuduilleen lomailemaan. Kun nyt matka oli pitkä, täytyihän sitä syödä, itsellämme ei ollut mitään erikoisempaa, mutta vaunutoverimme olivat varautuneet pitkään matkaa ja matkalaukuistaan tuli ulos, mitä erikoisempia ruoka-aineita. Meillekin tarjottiin kohteliaasti, mutta itse olin niin jännittynyt kaikesta siitä mitä olin nähnyt ja mitä näin, ettei juuri mikään maistunut. Junan vessassa myöhemmin oli aika kuvauksellinen haju, kun kaikki kävivät pesemässä termoksensä, kupit ja kulhot ja siinä samalla olivat tukkineet sen pienen lavuaarin valkosipuleillaan, eli mahtavaan hien hajuun liittyi myös vielä mahtavampi keitetyn valkosipulin haju ja kun se kaikki muhi noin +35 asteen kuumuudessa, sitä voi vain kuvitella, mikä oli matkamme tuoksu.

Aamulla, jo ennen aamuruskoa saavuimme Villa San Giovanniin, Calabriaan, missä juna ajettiin lauttan uumeniin. Messiinan salmen ylitys ei ole pitkä matka, mutta pakollinen, sillä Sisiliaan ei ole siltaa. Siinä sitten junaa ajettiin lautaan sisälle, irroitettiin muutama vaunu, sitten taas ulos ja sama aina uudestaan ja uudestaan, kunnes koko juna oli lautan sisällä ja lautta saattoi lähteä. Kun saavuimme Messiinaan sama zig zag taas uudestaan, kun junaa purettiin lautalta. Vihdoin ja viimein matkamme jatkui. 

Hiljalleen alkoi aamu sarastamaan. Aluksi hyvin ujona, melkeinpä vain aavistuksena, mutta yht´äkkiä  räjähdyksenä BANG, kaikki...... kaikki ympätillä oli vaaleanpunaista. Junan vasemmalla puolella oli Välimeri vaaleanpunaisena ja oikealla majesteetillinen Etna, joka oli upea näky vaaleanpunaisuudessaan. Minulle tuo näky oli henkeäsalpaavaa, eräs kauneimmista asioista, jonka muistan Sisiliasta. Junaraiteiden varrella oli kaktuksia, palmuja, buganvilleja...... satoja minulle tuntemattomia kukkia, värejä, värejä, värejä........ sen jälkeen kun tuo vaaleanpunainen hetki oli mennyt ohi, sillä se kesti vain silmänräpäyksen.

Pian olimmekin jo saapuneet Cataniaan. Jo aamusta kaupunki kuhisi elämää, skoottereita, autoja, teiden kumissa lehdenmyyjiä jotka taistelivat kenellä on kovin ääni, että saisi eniten lehtiä myytyä. Kaikki tuo oli minulle niin uutta ja ennen näkemätöntä. Ennen Cataniaa olin nähnyt samanlaista vain päivää ennen Roomassa. Siinä oli suomi-tyttö huuli pyöreänä ja ihmetteli. Tuleva lankoni oli tullut meitä vastaan asemalla, Luojan kiitos, sillä en ollut saanut nukuttua junassa, kuumuus oli tuplannut väsymyksen ja kaikki nämä emootiot olivat rutistaneet minusta irti viimeisetkin energiapisarat. Puhumattakaan Rooman kiertelystä, siis olin todella uupunut.
Poikaystäväni kotiin ei ollut pitkä matka asemalta, eli se ei ollut enää stressaavaa. Saavuimme Via Carondalle hetkessa, minä aivan päästä pyörällä, ihmettelin sitä hulinaa, minkä kaupunki piti sisällään ja jonka äänet kantautuivat kodin joka kulmaan.

Siinä olivat kaikki  perheenjäsenet kerääntyneet ihmettelemään tätä Suomesta saapunutta neitokaista. Aivan ensimmäinen  ihme oli, että 18 kesäinen tyttö matkusti yksin pokakaverinsa kanssa. Siinä oli jotain epäillyttävää, tytön perheessä oli jotain moraalitonta kun antoivat tuollaista tapahtua. Sitten ihmeteltiin hiuksia, vaatetusta, silmien väriä, ihon vaaleutta...... kunnes ikkunasta tuli kaaressa sisään leipä, niin juuri leipä saapui lentäen makuuhuoneen ikkunasta. Leivän jakaja heitti sen ikkunasta sisään. Kätevää ja nopeaa ! No mikäs siinä sillä vihdoin ja viimein  saimme syödä aamiaisemme. Voi jee, kyllä oli hyvää juuri uunista ulos otettu leipä, sen tuoksu ja sen maku.... pienet seesaminsiemenet siinä päällä, aijaijai kyllä oli namia ! Silloin Suomessa ei oikeastaan ollut muuta kun ruisleipää, polakka, ranskista ja hiivaleipää.... siis nuo siemenet oli jotain aivan uutta silloiselle minulle.

Kaikki tämä oli vielä niin vaaleanpunaista, aivan kuten se aamuinen auringonnousu, mutta kuten auringonnousun vaaleanpunaisuus myös kaikki tämä ihanuus haihtui hetkessä...... vaikka itse en silloin ymmärtänyt kaikkea sitä. En ymmärtänyt mitä minusta sanotiin, puhuttiin ja ajateltiin. En ymmärtanyt mitä ympärilläni tapahtui, mutta se onkin sitten toinen juttu,  se kuuluu toiseen osioon elämääni Cataniassa. Tämä oli vain pieni kertomus  ensi kosketuksesta Sisiliaan  ja hetkestä kun saavuin Cataniaan.