keskiviikko, 1. tammikuu 2020

Hyvää alkavaa !

En ole löytänyt mitään, millä voisin toivottaa teille kaikille kaikkea hyvää vuodelle 2020. Halusin sen olevan jotain omaa, ei netistä lainattua. Sitten osui silmiin tämä toivotukseni vuodelta 2013 ja se sopii loistavasti myös nyt !

Vuoden viimeinen auringonlasku....toivon, että se vie mukanaan kaikki menneen vuoden huolet ja surut. Aurinko laskiessaan hiljalleen mereen, se kuiskaa:


ONNEA VUODELLE 2020 ! ! !

 

Vuoden%20viimeinen%20auringonlasku.jpg

 

lauantai, 21. joulukuu 2019

Hyvää ja rauhallista joulua !

Tämä minun ikioma        Petteri Punakuono toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulua  !!

 

Sylvia%20poro.jpg

tiistai, 5. marraskuu 2019

Kirsukka

Taas tuli löytö, lueskelin vanhaa blogiani ja löysin tämän kertomukseni, missä minä aikuisena käyn keskustelun minä lapsen kanssa. Kirsukka oli lempinimi, jota äitini käytti usein.
​Huomasin että joskus alkuaikoina olen jo tämän julkaissut..... olikin hieman sellainen tunne, että ei kai tää oo jo julkaistu ja olihan se, mutta annetaan olla :D

.

KIRSUKKA

- Hei moi, tapaammeko Kirsukassa?
- Kirsukassa? Voi en tiedä, siitä on niin pitkä aika, täytyy myöntää hieman arastaa, ehkä liikaa muistojakin... Aivan heti nousee mieleen äidin sylin lämpö, sitä lämpöä ei ole ainoankaan miehen syli voittanut ja sitten ne rehelliset, kauniin siniset silmät, jotka katsoivat rauhallisina, rauhoittaen ja aina niin viisaina, ihan totta vähän arastan.
- Juuh, muistatko kun keittiöstä kuului kattiloiden ja kansien kolinaa, niinä iltoina kun äiti oli kotona. Lämpimien peitojen alle oli niin hyvä nukahtaa, noiden äänien saapuessa aisteihin, ne sai maailman tuntumaan niin varmalta paikalta. Kuinka kauniita olikaan kaikki nuo hetket.
- Muistatko sen kurkiauran joka lensi syksyisen sateisella taivaalla kohti etelää, kuinka aatokset lensivät auran mukana ja maikka sai hepulin kun en kuunnellut keskittyneesti matikan ihmeitä vaan killittelin lumoissani taivaalle. Sitten faija tuli hieman jurrissa kotiin ja oli vihainen kun matikka ei sujunut. Muistatko myös kun hän sanoi että jos en opiskele, äiti ja hän ottaisivat mun tilalle sen pienen vaalean pojan, jonka kuvaa hän kantoi lompakossaan. Kuinka vihasinkaan häntä noiden sanojen vuoksi..... muistatko?
- Kirsukka on muuttunut siita paljon.
- Niin noh, eihän Kirsukkaa oikeastaan enää olekkaan, on vain muistot.
- Kun sinne pääsisikin takaisin, Juhannuksen kuulaisiin öihin, hetkiin jotka saivat kauneudellaan itkun purkautumaan pienestä sielusta ja hiljalleen laulamaan sisällä, syvimmässä olemassaolon onnesta, eikä se ollut edes laulua vaan suoraa huutoa "....nuoruutta soipi viidat ja haat, nuoruutta niistä itsekkin saat, siis riemumiellä laula sä siellä, nuoruus on suurin lahjoista maan..."
- Hyvä Jumala, ei ikinä uskoisi etta sinä olet minä ja minä sinä, jos ei olisi noita muistoja jotka yhdistävät. Olit niin kaunis, herkkä, puhdas.... Kirsukka oli salattu puutarha, paikka minne saattoi paeta ilkeältä maailmalta.
- Se oli puhdasta magiaa, muistan kun ei ollut telkkaria, kurkistelin Philips- radion vihreään valoon, kun se oli päällä, olin aivan varma että jos hartaasti ja keskittyneesti sinne tirkistelee, sieltä näkyy telkkariohjelma.
- Tuijotin hartaana myös sitä pimeää metsäpolkua iltaisin, olessani yksin ja odotellessa etta äiti tulisi kotiin. Silloin tällöin taisi itkukin päästä, joskus vain se yksinäisyys painoi aivan kamalasti.
- Voi juku, sellaista se elämä oli Kirsukassa, nyt ei enää ole edes niita tärkeitä ihmisia, kaikki lähteneet. On jäännyt vain suuri kaipaus ja muistot.... täytyy myöntää, tämä on sitä todellista yksinäisyyttä.
- Uskotko, kuulen vieläkin äidin äänen, kuten silloin uneni läpi, kun hän herätti kouluun... Kirstiii herää, täytyy nousta ylös ja kouluun. Kirstiii on aika nousta ylös... Kirsukkaa herääppäs nyt... Kirsukkaaaaaaaaaaaaaa.......




tiistai, 17. syyskuu 2019

Erään ystävyyden tarina

Eilen oli  kulunut tasan kaksi vuotta kun sain viestin pitkään kadoksissa olleelta ystävältä. Viestiä ei voi julkaista, hänen asetusten johdosta, mutta haluan kertoa Tedistä, sillä tuhannet muistot valtasivat mielen, kun FBn muisto-osiossa luin Tedin viestin.

Ted Lietola oli syntynyt suomalaisista vanhemmista. Hänellä ei ollut enää montaa palveluvuotta ennen eläkkeelle jäämistä U.S. Navystä. Eräs hänen viimeisimpiä tukikohtïaan, merivoimien lentäjänä oli U.S. NAS Sigonella, missä minä olin aloittanut työnteon juuri ennen kuin löysin autoni tuulilasista viestin "Miksi autossa on suomenlippu ? Ota yhteyttä LCDR Ted Lietola ja puhelinnumero". No soitin numeroon ja tämä Ted Lietola kertoi olevansa lentäjä jolla on juuret Suomessa, sillä hänen vanhemmat olivat USAhan muuttaneita suomalaisia. Äitinsä aina kertoi ja puhui Suomesta joten hänkin oli oppinut rakastamaan Suomea. Hiljalleen ystävyytemme vahvistui ja Ted vaimonsa kanssa kävi Suomessa ja oli perheeni vieraana Helsingissä.
No, Tedin palvelu Sigonellassa päättyi ja hän joutui lähtemään takaisin USAhan, missä muutaman palvelusvuoden jälkeen hän vetäytyi eläkkeelle. Aluksi pidimme yhteyksiä, mutta ajan kanssa se jäi, tai syynä taisi olla Tedin eläkkeelle jäänti, kuten sanonta kuluu "Kaukana silmistä, kaukana sydämestä", eli kun ei olla jokapäiväisessä yhteydessä sitä unohtaa helpommin.
Useampaan otteeseen etsin Tediä kissojen ja koirien kanssa, minulla ei ollut muuta osotetta kun Brunswick, Maine  eikä sillä osoitteella olisi kirjeet tai kortit menneet perille.... joten hiljalleen Ted ei unohtunut, mutta jäi mielessäni jonkinmoiseen stand by tilaan.
Muutama vuosi sitten etsin taas kerran Facebookista Tediä ja HEURECA, löysin hänet. Kirjoitin hänelle viestin ja vastaukseksi sain tämän viestin häneltä (jota valitettavasti ei voi julkaista, kuten jo edellä mainitsin). Hän vielä muisti minut (Ted oli muistaakseni parikymmentä vuotta vanhempi kun minä), siis loistava muisti, sillä Sigonellan ajoista oli kulunut reilusti yli 30 vuotta.
Olin todella onnellinen tästä ystävän löytymisestä ja heti mailiosoitteen saatuani kirjoitin Tedille pitkän mailin, jossa kerroin elämästäni, joka oli ollut kovin värikäs, sitten viime näkemän. Olinhan muuttanut pois Sisiliasta ja asuin Roomassa. Olin eronnut hänen tuntemasta miehestäni ja mennyt uudemman kerran avioon (ja taas kerran eronut) ja asuin lasteni kanssa edelleen Roomassa.
Mutta viestini jälkeenTedistä ei enää kuulunut mitään, ei tullut vastausta, kunnes kaksi kuukautta myöhemmin, luin hänen profiilissaan hänen ystävänsä jäähyväiset, eli Ted oli poistonut ajallisesta ajattomaan ja myös elämästäni, mutta tällä kertaa ikuisesti.

Löysin ystäväni, menettääkseni hänet melkein saman tien uudestaan, mutta tällä kertaa ikuisesti,  olen kuitenkin mielestäni onnekas, että löysin hänet, vaikka vain muutamaksi kuukaudeksi, mutta löysin.
Rauhallisia unia Ted, olit hieno ihminen !

Kuvassa Ted Lietola ensimmäisen yksin lennetyn lennon jälkeen vuonna 1957.
 
Ted.jpg
 
 
 
 
 
 
 
 
 

perjantai, 6. syyskuu 2019

Ihanaa synttäriä mamma !

❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️ ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  

Soitto Sissiltä (tyttäreni joka asuu Roomassa): "Ciao mammina, lähetin sun synttärilahjan Samulle, Samu (poikani joka asuu Suommessa) ottaa suhun yhteyttä kun se tulee ja antaa sen sulle.

Minä: Voi sua hassua, miksi meet tuhlaamaan rahaa, kun ei sulla muutenkaan sitä ole. Mulle riittää onnittelu, muistaminen.... anna lahja sitten kun sulla on enemmän varaa! "

Sissi: "Voi älä huoli, se on ihan pieni juttu, haluan muistaa sua".

No siitä alkoi pähkäily..... mitä ihmettä toi tyttö on ostanut lahjaksi, miksi se pitää lähettää veljelle, eikä suoraan minulle? Mutta sitten keksin syyn miksi veli on välikätenä, Sissi ostaa joka syntymäpäivä kukkakimpun, sellaisen upean ja ison. Varmaan lähettää veljelleen rahaa, että hän ostaa sen kimpun Sissin puolesta. Yes niin se täytyy mennä.

Kului muutama päivä.....

Sitten Samin soitto: "Ciao mamy, Sissin lahja tuli. Miten olis, ootko vapaa huomenna? "

Mä: "Jep, aamusta mulla on tapaaminen parin kaverin kanssa, mutta sen jälkeen olen vapaa":

Sam: "OK, no nähdään sitten Stokan kellon alla joskus kello 13..... sopiiko sulle ? "

Mä: " Yes Stokan kellon alla kello 13 "

Ihanaa, vihdoinkin tää mysteeri selviää, onko se kukkakimppu, vai joku materiaalinen lahja.

Seuraavana päivänä olen jo ajoissa Stokan kulmilla. Jään odottamaan kadun toiselle puolelle, kun siinä kellon alla oli aikalailla ihmisiä.
Sam on kuulu siitä, että tulee aina myöhässä, kuten tälläkin kertaa. Kello alkoi lähestymään 13.10, mutta kellon alla ei näkynyt "mun" metallimiestä, hänet on niin helppo tuntea muiden joukossa. 

Sitten soi puhelin ja langan toisessa päässä oli Sissi. Kysymys kuului: "Ciao mammi´, miten menee.....missä sä oot". 

Kerroin hänelle olevani Stokkalla odottamassa hänen veljeään, sillä meillä on treffit Stokkan kellon alla, mutta Sam on myöhässa, kuten hänen tavoilleen kuuluu.  

No Sissi kyseli, että missä kohtaa kellon alla olen, hän soittaa Samille ja selittaa plus kysyy, missä poika lorvii.

Sanoin että olen Stok........ EEeeeEEEEiiIIIII voi pitää paikkaansa. Tyttö oli ylittämässä katua, hän oli tuonnut itsensä mulle synttärilahjaksi ! Olin aivan shokissa, en tiennyt itkeä vai nauraa.... no ihan ensiksi sitten rutistin kovaa ❤️ Se oli jotakin aivan ihanaa.... maailman paras synttärilahja, mun ihana tyttäreni. 

Viisi päivää on vierähtäneet aivan liian nopeasti. Nyt alan märisemään, että hän on ollut aivan liian vähän aikaa.

Olen todella kiitollinen lahjasta jonka sain, tämä todella oli maailman ihanin synttärilahja ❤️ 

En olisi parempaa osannut pyytää, enkä toivoa !

❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  ❤️  

Sylvi%20syntt%C3%A4rilahja.jpg