lauantai, 20. heinäkuu 2019

Onnea äiti sinne ajattomaan !

Minä olen puu,
sinä sen juuret.

Ilman vahvoja juuria,
en olisi koskaan pystynyt kasvamaan,
en olisi tullut naiseksi, 
joka tänään olen.

Kiitos <3

 

default_55_413-shutterstock_124858933.jp

 

 

tiistai, 9. heinäkuu 2019

Herääminen

Muutama päivä sitten, kun luin uutisen Strombolin räjähdyksestä, mieleeni nousi hyökyaallon tavoin tuhansia ja taas tuhansia muistoja.
 
Elimme Herran vuotta 1985. Monien itkujen, naurujen, vaikeuksien jälkeen soutelin hieman tyynemmillä vesillä. Olin tavannut nuoren miehen (tänään kai heitä kutsutaan toy boyksi). Hän oli upean komea ja luonteeltaan hillitty, hieman sellainen teddy bear´in tyylinen.
Aivan ensimmäisenä rakastuin silmittömästi hänen sukunimeensä, jonka näin uuden asuintaloni summerissa. Mieleeni nousi ajatus "Wow, ton miehen haluan saada itselleni" tietämättä kuka mies oli, mistä tuli ja minne meni, oliko aviossa, kuinka vanha, perheellinen..... pidin vain hänen sukunimestään tosi paljon. Tällaista  sattui Herran vuonn 1985.... siitähän on kulunut jo yli 30 vuotta, eikä tuo komistus enää kuulu  elämääni, mutta kaksi lasta ja muistot ovat jääneet niiltä ajoilta.
 
Vuonna 1986 päätimme mennä Eolian saarille viettämään pienen loman, vain pitkän viikonlopun, ei mitään sen kummempaa. Saarista valitsimme Vulcanon, vaikka tulivuori, joka sitä hallitsi, olikin osoittanut aktiivisuuden merkkejä. Kuitenkin  Vulcano tuntui oikealta paikalta. Sinne oli laivayhteys ja hotelli, mitä pienemmillä saarilla ei ollu, jotkut olivat ilman sähköä ja majoittumiseen piti käyttää kalastajien mökkejä, joita saattoi saada vuokralle, riippuen sesongista.
Tuolla ihanalla paratiisisaarella kihlauduimme. Kävimme myös, nyt surullisen kuuluisalla Strombolilla soutuveneellä, mutta päämajaa pidimme Vulcanossa.
Vulcanon hiekkarannalla oli rikkipitoisia mutakylpyjä, siis luonnollisesti syntyneitä, tulevuoren sisältä purkautui lämmintä rikkipitoista vettä ja mutaa (saatatte arvata mikä on tulijan reaktio, sillä ilma haisee aivan sietämättömälle..... onneksi siihen tottuu nopeasti). Oli ihanaa istua mutalammikoissa, voidella rikkimutaa koko vartalolle ja kasvoille, sen terveyttävä vaikutus on tunnettu jo tuhansia vuosia. Tuoksu jäi iholle ja vaatteisiin pitkäksi aikaa.
Pienen hotellimme lähellä olevaan rantaan oli mahdotonta mennä uimaan, sillä ranta oli täys pienen pieniä geysireitä (minä kutsun niitä tyhmyydessäni geysereiksi, sillä en tiedä kuinka muuten kutsua niitä) pieniä reikiä rantavedessä jotka pulppusivat tulikuumaa vettä. Hotellissa varoitettiin, että vaikka löytäisimme sopivan kohdan, hetken kuluttua takamustemme alla saattaisi avautua uusi reikä ja siinä polttaisimme takamuksemme ja silloinen sulhoni perhekalleuttensa. Joten emme uskaltautuneet  aluksi mereen uimaan. Seuraavana päivänä meille neuvottiin menemään alla spiggia nera, eli mustalle rannalle. Mikä oli silloin aikamoinen vaelluksen takana. Ensin ylös tulivuorta  ja sitten toisella puolella saarta alas. Auto piti jättää suht pitkälle ja sen jälkeen laskeutua, jonkinlaiseen solaan, jossa oli mustaa vulkaanista hiekkaa. Laskeutuessamme, tutustuimme kesyyn ja puhuvaan harakkaan, hän piti meille seuraa,  pysähtyessämme huilaamaan hetkeksi,  se oli tosi iloista seuraa, juttua riitti ja vielä jatkaessamme matkaa perään huudellen kutsui takaisin.
Päästyämme mustalle rannalle, olimme yksin siellä, vaikka olikin toukokuu ja turistit olivat jo vallannet saaren, mutta tuo musta ranta oli tuntematon kaikille. Rannalla oli käärmeen nahka, joka ei kauaa siinä ollut ollut. Siis emme olleet yksin, tuolla postimerkin kokoisella rannalla..... jossain oli käärme. Nyt kun ajttelen sitä, en tiedä kuinka pystyin olemaan rannalla kaikessa rauhassa ? Luojan kiitos, kaveri ei tullut tekemään tuttavuutta.
Sulhoni oli kova poika kalastamaan mustekaloja, mutta sinä päivänä hän ei kalastanut, tai kalasti leikisti.... sanan varsinaisessa merkityksessä, hän siis leikki niiden kanssa hetken ja sitten laski ne vapaiksi. Hän ei käyttänyt harppuunaa, eikä veistä, otti niitä kiinni, leikkitteli  ja vapautti. Mustekalat ovat hurjan leikkisiä ja seurallisia, kun tajuavat ettet ole siellä vedessä tekemässä pahaa heille. Ei turhan vuoksi sanota, että mustekalat ovat todella viisaita eläimiä ! 
Sinä päivänä yksi vonkale rakastui kumpaniini, eikä lopulta halunnut lähteä millään. Se imeytyi lonkeroillaan häneen kiinni ja valtavan työn jalkeen, kun oli saatu yksi lonkero irti hänen vartalosta ja alettiin irroittamaan toista, ensimmäinen olikin jo imeytynyt uudestaan. Kun sitten vihdoin ja viimein hän pääsi eroon vonkaleesta, oli hänen ylävartalo aivan täynnä "fritsuja". Mustekaloilla on valtavat voimat lonkeroissaan ja tämä kaiken lisäksi oli iso yksilö, joten tuntui melkein mahdottomalta päästä siitä eroon. No niistä imukuppien jäljistä sitten kuultiin kavereilta ja perheeltä: menitte kihloihin, Eolian kuumat yöt ja poikaraukka täys  fritsuja...... ei kukaan uskonut todellista kertomusta,  mutta onneksi kuitenkin tapahtuneesta on valokuvia, eli todistusaineistoa on tapahtuneesta  ! Kuitenkin nuo imukuppien jäljet, olivat todella juuri kuin fritsuja.
 
Tällaisen muistojen ketjun tuo Strombolin räjähdys sai mielessäni heräämään. No oli siinä paljon muitakin mietteitä ja muistoja, mutta en jaksa, enkä pysty kirjoittamaan kaikkia.
 
Kun heräsin ajatuksistani, tajusin "HEURECA en vihaa Sisiliaa", päinvastoin minulla on valtava ikävä  ja positiiviset tunteet sitä kohtaan.  No tuo viha ehkä on hieman liian suuri sana, mutta tajusin että katkeruuteni saarta kohtaan oli hävinnyt. 
 
Olen elänyt vuosikymmeniä vuosia valtavan vihan ja raivon saattelemana. Kaikki mikä mitenkään oli Sisilian kanssa tekemisissä oli kauheaa,  raskasta sulattaa, epämiellyttävää muistella, ei koskaan enää..... ja nyt  aivan yksi kaksi, ei enää mitään negatiivisiä tunteita. Tajusin että vihani kohde on ollut väärä, ei Sisilia ole minulle mitään pahaa tehnyt, vaan määrätyt sisilialaiset.  Sisilia on ja tulee aina olemaan se Välimeren neito, se persikkaposkinen tytär..... helmi meressä.
 
Samalla nousi valtava halu ja kaipuu palata Sisiliaan, käydä paikoissa jotka ovat olleet rakkaita minulle, jotka ovat jakaneet kanssani 21 vuotta elämästäni. Tervehtiä kunnioituksella Etna, tuo tuprutteleva vanha täti. Kävellä Catanian kuumia katuja, moikata laavan alle peittynyttä ja sieltä esiin uudelleen kaivettua antiikkia Cataniaa. Käydä ihmettelemässä Viale Kennedyä, jossa elin hyvin intenssiivisen rakkaustarinan, miehen kanssa jota olen aina kutsunut elämäni suureksi rakkaudeksi..... mutta kaikesta tästä  kerron joskus toisten..... EHKÄ.
 
 
Trinacria, Trinacria
           Valimeren persikkaposkinen tytar.

Neitsytkammiosi tuoksui sitruunalle
ja haissasi kannoit 
       appelsiinikukkahuntua.

Yolla asetit nahtavaksi
       veren tahraaman lakanan,
    menetetyn neitsyytesi vakuudeksi.

Opetit minulle
      etta
julmimmat mainingit saapuvat
    ihmismeresta
        ja
koventaen huulesi kauniin kaaren,

kuiskaten,

paasi alas painaen,
      kerroit mita on omertà
    tuo noyra hiljaisuus
yhteiskuntaasi kalvava syopa
   jonka salakavaluuden tuntee vain Sisilia.

Trinacria, Trinacria
   neito meressa
kielletty hedelma
      Edenin puutarhassa.
1001164_149117221947966_72393225_n.jpg

 

Stromboli.jpg

lauantai, 18. toukokuu 2019

Mukavaa pàivàà

Maistuisiko kuppi espressoa, minà suorastaan rakastan sità 

Taas jàtàn taakseni Rooman. Ensi vuoden alussa tulen taas tyttàreni luo ja nyt on niin haikeat fiilikset.

cafe%20lennon.jpg

sunnuntai, 12. toukokuu 2019

Aitienpàivànà àitià muistellen

Jokaiselle meistà oma àiti on se paras, niin myòs minulle !

Aitini oli syntyyt 1913 ja syntyessàni hàn oli jo aika vanha, ainakin mità sen ajan àideistà ajateltiin. Kuitenkin hànellà oli todella laajat elàmànnàkemykset. Hànellà oli taito kasvattaa. Yksinàisenà àitinà hàn oli kuitenkini usein poissa kotoa, sillà leivànkannikka tàytyi ansaita meille molemmille ja aivan lapsena, meità oli 4, àidin ja minun lisàksi myòs sisareni ja veljeni. Isàni ali alkoholisoitunut upseeri, joten hànee làsnàolonsa (niin fyysisesti kun rahallisesti) oli  vàhàistà. Hànen kotinsa oli upseerikerho. En kuitenkaan kanna kaunaa hànele siità, valitettavasti vain minulle tàysin vieras ihminen ja jo 6-7 vuotiaana, hàn pààtti muuttaaa pois ja elàà varuskunnassa. Làhtònsà jalkeen olimme vain minà ja àiti, joten suhteemme oli vielàkin làheisempi, sillà kotona olimme vain me kaksi, toinen toisillemme,  sisareni oli mennyt siinà vaiheessa naimisiin ja veljeni muuttanut pois kotoa.

Aitini aina sanoi: " Rakastan jokista lastani ja antaisin elàmàni jokaien heidàn puolesta, mutta Kirsukan kanssa suhde on erityinen...... olemme niin samanlaisia".  Meillà oli todella erikoinen ja làheinen suhde, vaikka tapella nahisteltiinkin aina vàlillà, hàn oli kasvattaja, hàn saneli lait ja minà kunnioittavasti katsoin hiljaa ylòspàin, kun àiti vimmastu tekemisistàni.

Suuri haikeus ja ikàvà taas kerran hiipii puseroon ja haluan kiittàà àtiàni sydàmestàni kaikesta. Kaunis nainen, niin sisàisesti, kun ulkoisestikin ja upea kasvattaja. Hàn hoiti villiviinin ja teki sille hyvàn kasvualustan.

Olen kirjoittanut tàmàn runon hànelle joskus vuosia, vuosia sitten. Kuitenkin tàmà on aina yhtà ajankohtainen ja pitàà sisàllààn kaiken kiitollisuuden ja rakkauden, jonka tunnen hàntà kohtaan!

VILLIVIINI

 

Kuin villiviini
olin kietoutunut sinuun

sinä annoit tuen
kasvaa
vahvistaa runkoni

kuin vahva muuri
jaksoit tukea
vaikka usein
olin tukahduttava
varjoisa
itseeni keskittynyt.

Silloiset villiviinin
huolettomat kesäpäivät
ovat nyt
vain muisto

vahva muuri
hiljalleen kului
ajan ja köynnöksen
kuluttamana

kaipuu ja ikävä
ovat kuitenkin jäänneet.

Vielä haluiaisin
asettaa kärheni sinuun
tuntea sen voiman
ja yhtenäisyyden
jota sittemmin
en enää
ole pystynyt tuntemaan

sillä minulle
vain sinä olit
se ainut ja oikea

sinä.

 

Aiti%20ja%20Kirsti%20pien.jpg

HYVàà àITIENPàIVàà MEILLE KAIKILLE !!

 

 

 

 

 

tiistai, 7. toukokuu 2019

Aikaista huomenta

Kyllàpà oli heràtys tànà aamuna. Tuossa vastapààtà on Bed & Breakfast ja sieltà alkoi kuulumaan miehen huutoa, joskus kello 6.30, johon heràsin. Se oli sellaista kipuhuutoa, ei sanoja ei tappelua, tuli mieleen synnytys...... mutta epàilen ettà mies synnyttàà (vaikka nykyaikana kaikki  on mahdollista): Epàilen sen olleen sairauskohtauksen, sillà huuto oli niin voimakasta ettei sairauskohtauksen kanssa taistelevalla ihmisellà olisi niin paljoa voimia huutaa ja vielà niin pitkààn, sillà huuto kesti tunnin verran.
Ensin tuli palokunta ja avasivat ikkunan ulkopuolelta. Sitten tuli ambulanssa ja viimeisenà poliisi. Kàsittààkseni asuntoon ei ollut helppoa pààstà. Nyt onneksi tilanne on rauhoittunut, sairas/kivulias ihminen vietiin sairaalaan ambulanssin sireenit soiden. Toivottavasti ei mitààn hurjan vakavaa.

No siinà aikani kuluksi navigoin netissà unenpòpperòssà, kun kerran heràttyàni, en huudoilta enàà saanut unta.

Silmiini osui muotinàytòksestà kuvia, jotka sai ihoni hieman kananalihalle. Saattaa olla syy siinà, ettà olen liian vanha mààràttyihin suuntauksiin. Kuten tuossa edellà mainitsin, miehellà ei voi olla synnytystuskia, vaikka nykyààn kaikki tuntuu mahdolliselta.
Siis............ Tàmà sukupuolien raja-aitojen rikkominen, en ymmàrrà sità. Haluaisin tietàà, miksi meistà kaikista yritetààn tehdà samanlaisia..... onko niin helpompi pitàà kaikki kontrollin alla ja sanella samat elàmànlait kaikille !
Minulla EI ole mitààn homoseksuaaleja, lesboja tai transgenderejà vastaan. Jokainen elàkòòn seksuaalisuutensa ja elàmànsa juuri niin, kuten parhaaksi nàkee ja tuntee. Kysymys kuitenkin heràà, missà on kirjoitettu ettà sinun seksuaalisuutesi, sinun tapasi tuoda itseàsi esielle on parempi, mità minun. Missà on kirjoitettu ja miksi, ettà meidàn kaikkien pitàà pukeutua ja kàyttàytyà samalla tavalla. 
MIKSI JOKAINEN MEISTA EI VOI ELàà OMAA SUKUPUOLISUUTTAAN KAIKESSA RAUHASSA. Ilman provokointia, ilman alleviivauksia, ilman liioitteluja. Minà olen minà, elàn elàmààni, en koske sinun elàmààsi, sillà sinà olet sinà. Se olisi juuri noin yksinkertaista.

Olen elànyt syntymàstàni làhtien (synnyin '50-luvun alussa) perheessà, jossa hyvàksyttiin kaikki. Kummisetàni oli homoseksuaali (kuulemma silloin Helsingin tunnetuimpia?), joskus lapsena ehkà hieman hàpesin hàntà, kun hàn tuli kylàilemààn korkokengillà, hiukset vàrjàttynà ja meikit kasvoilla, mutta rakastin hàntà juuri ihmisenà, mikà hàn oli. Kotini oli kainemaailman ihmisten rauhansatama, eli olen tottunut kaikkeen. Nyt en kuitenkaan ymmàrrà, miksi tàmà tarve tehdà meistà kaikista samanlaisia.

Siis yritetààn  kunnioittaa toinen toisiamme juuri sellaisina kun olemme. Minun ei kuulu olla kuten sinà ja sinun ei kuulu olla kuten minà, sillà elàmme kahta eri elàmàà. Alà yrità muuttaa minua, en minàkààn yrità muuttaa sinua !


Kuva tàmàn aamuisesta Ambulanssi/palokunta/poliisi operaatiosta.

t%C3%A0n%C3%A0%20aamuna.jpg

Artikkeli jonka aamulla luin, joskus ehkà ammutaan hieman yli..... mutta jos he ovat onnellisia noin, niin mikàs jottei. Tàytyy kuitenkin sanoa, etteivàt nuo itsekààn ole kovin onnellisen nàkòisià lookissaan.

Samanlaiset.jpg



  • Viimeisimmät artikkelit

  • Blogi-arkisto

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista

  • Linkkilista