torstai, 6. joulukuu 2018

Tänään 6.12.2018

Rauhallista  itsenäisyyspäivää koko Suomelle !


Itsen%C3%A4isyysp%C3%A4iv%C3%A4%202018.j

sunnuntai, 2. joulukuu 2018

Yllätys, yllätys

Heissan tulin käväisemään. Kuten kerroin, kirjoittelen nyt noin 12 vuotta vanhaan blogiini ja yritän saada sen uudestaan elämään. Poikani on suurin fanini ja tökkii minua eteenpäin. 
Kuitenkin tuli halu käydä moikkaamassa tällä puolella myös, sillä jotenkin tämä blogi on antanut minulle halun aloittaa kirjoittaminen taas kerran.

Tänään olin kirkossa veisaamassa Hoosiannaa *huoh*. Aloin veisuun kyyneleet silmissä, sillä muistoissa palasin lapsuuteen, joulun odotukseen, jossa oli mukana koulu, luokkakaverit, pihapiirin kaverit, oli se lämmin oma koti joka lapselle oli lämmön ja rauhan tyyssija ja äiti..... äiti on poistunut ajattomaan melkein kolmekymmentä vuotta sitten, enkä vielläkään ole saanut katkaistua napanuoraa.

No tuo Hoosiannasta..... rakastan sitä !!

Vuosia sitten olin juuri tähän aikaan vuodesta Suomessa. Se oli aikaa kun kirjoitin runon runon perään, jos niitä nyt runoiksi voi kutsua. Tänään kirjoittaessani post´ia katselin menneitä kirjoituksiani ja sieltä löysin tämän runon, jonka nyt haluan jakaa kanssanne.


Elämässäni oli silloin ihminen, joka poikani tavoin yritti saada minua kirjoittamaan, mutta kun ei niin ei... Kun ei ole itseluottamusta niin minkäs teen, mutta täällä anonyyminä voin kirjoittaa sen, mikä hyvältä tuntuu juuri tällä hetkellä.

Siis kiitos hänelle, minun omalle Federico Garcia Lorcalle ja hänen kovapäisyydelleen saada minut kirjoittamaan.

 

Fede


Federico Garcia Lorca
istahti pöydän toiselle puolelle
minua vastapäätä
Porautuen tummilla, palavilla silmillään sisimpääni ,
huudahti äänekkäästi Holà,
otti käteni luisevaan käteensä
ja kehräten lausui:
kirjoita armaani, kirjoita.

Älä kerro Granadasta,
se on minun kehtoni.

Kirjoita Rooman kukkuloista,
sen öistä,
sen helvetillisen kuumista päivistä,
kartoita universumisi.
Kerro kodistasi, minuutesi kodasta.

Laula oodi kaikkeuteen,
alkamatta päättyneelle rakkaudelle,

niistä öistä
kun halusi kosteus hiljalleen kuivui ihollesi,
kun huulesi turposivat nälkäisistä suudelmista,
ja kielesi kärkeä arasti hänen ihollaan seikkaileminen,
kuinka ruumiisi värisi saadusta rakkaudesta,
ja mielettömästä himostasi häneen.

Federico

cazzo Federico,
en osaa enkä taida.

Kirjoitus on heille
joille sanapajan ovet ovat avattu.

Federico, laske käteni,
älä kiusaa, anna väsyneen nukkua.

Garcia Lorca
tuo Federico, myos Fedeksi kutsuttu,
laski käteni, nousi,
hymynkare huulillaan lausui

escribir muchacha

si
escribir

korviini jäi soimaan vain
pieni ilkkuva nauru,
ja uupunut minä alkoi kirjoittamaan . . .

 

 

 

 

sunnuntai, 18. marraskuu 2018

Honky Tonk Woman ja hävinneen blogin metsästys

Poikani on usuttanut minua kirjoittamaan blogia, sitä on jatkunut jo pari kuukautta. No sitten löysin nämä Vuodatus sivut ja alotin, vähän ontuen, mutta aloitin.

Sitten oli seuraavan askeleen vuoro, avata blogi jossain kansainvälisemmässä, sillä olen aikalailla yhteydessä myös Italiaan, mikä mielestäni on itsestäänselvyys. Tätä Vuodatusta ei varmasti italialaiset ystäväni edes osaa etsiä, mistä he edes tietävät suomalaista sanaa Vuodatus. No nih, aloin väsäämään itselleni blogia, mutta siinä blogia väsätessäni nousi mieleeni, että Herran vuonna 2006, minulla oli blogi ja kirjoittelin sinne aikalailla. APUA, en muistanut blogin nimeä, en omaa käyttäjänimeä, en mitään. Aloin etimään kissojen ja koirien kanssa ja HEUREKA, eilen löysin blogini. No se ei riitä, sillä löysin blogini ulkopuolisena, eli saatoin lukea, mutta en kirjoittaa, eli en voinut tehdä mitään sellaista, mitä omassa blogissa voi tehdä. No nih ja sitten alkoi kadonneen salasanan metsästys. Juuh tiedän ettei se sinäänsä ole hirmusen vaikeea, kunhan pyytää lähettämään sähköpostiin, mutta näinä vuosina minulle on kerääntynyt useita sähköpostiosoitteita. Monia käytin töissä ja monia yksityisesti ja toden totta, muistan niistä vain ne pari, päivittäin käytössä olevaa. Tiedän, nyt joku naurahtaa ja ajattelee "voi vanhusta, on tainnut Alzheimer iskeä"..... Juuh toden totta, sitä pelkään itsekin. Kuin Don Quijote e Sanco Panza hyökkäsin näkemättömän vihollisen kimppuun.... tai aivan kuten heillä oli tuulimyllyt, minulla oli tuntematon serveri.
Tämän aamun taistelin ja lopulta mutkien kiemuroiden "HELP mitä tää merkitsee, APUA en tajua, miksi tota kystään, miten toi menee, mikä ihmeen kayttäjänimi jne" kaikkien näiden kautta sain kun sainkin tilini takaisin ja alan, tai paremminkin jatkan kirjoittamista siellä.

Juuh, tiedän en tee penninedestä haittaa kellekään, sillä oletan että jos täällä on käynnyt 1-2 lukijaa, saan olla onnellinen, mutta kuitenkin halusin jakaa tämän riemu uutisen teidän kanssa. 

Lisäksi luin pienen tarinan, joka olin kirjoittanut vuosia, vuosia , vuosia sitten ja jonka olin täysin unohtanut. Liitän sen tähän.
Kiitän teitä pari hassua lukijaa ja toivottelen teille tuulta purjeisiin. Saatan hyvinkin kirjoitella vielä täälläkin, mutta sen näkee !
 

khaàdrah

Elamanpunainenlanka.jpg
Lapsi oli syntynyt, ehka hieman kiireelle, mutta terveena ja hyvinvoivana.
 
Syntymalahjaksi han oli saannut khaàdrahn. Sita ei moni saa, vain harva. Etukateen siita ei kukaan tieda, se vain tapahtuu. Joskus ilmassa leijaille sanomaton ja siita saattaa aavistaa, mutta kenellekkaan ei siita kuuluteta, se vain tulee jaadakseen.
 
Aidinmaidon aikaan khaàdrahn tarkeys elamassa ratkeaa. Joko siita tulee erittain tarkea osatekija, tai sitten jaa elaman syvempiin syovereihin ja aika ajoin ehka tulee ilmi.
 
Pienokainen oli syntyessaan terve ja hyvinvoiva, mutta hiljalleen alkoi hiipumaan ja altistumaan kaikille ulkopuolisille arsykkeille. Kodin jatkuvina vieraina olivat taudit, kivut ja karsimys.
Aiti usein katsoi saalien sairasta lastaan. Hanen ajatuksissaan pyori huoli lapsen tulevaisuudesta…. oliko sita ja jos oli, millainen ?
Parantavat ihmeidentekijatkin toivottomana pyorittivat paataan. He yrittivat yrteillaan, poppakonsteillaan, paransivat pienokaisen  hetkeksi, mutta pian taas oli uusi sairaus iskenyt.

Kuitenkin lapsi oli sitkeaa tekoa, kaikista haavereista huolimatta han kasvoi, varttui ja vahvistui paiva paivalta.

Hiljalleen hanen vakaviin silmiinsa saapui hymy ja hanen herkka vartalonsa alkoi notkistumaan kuin nuoren peuran.

Khaàdrahn lisaksi han oli saannut syntyessaan myos muskhmushin. Erikseen saattoivat olla  hyviakin ominaisuuksia, mutta yhdessa tuottivat suurta ristiriitaa siihen elamaan, joka niila molemilla oli hoystetty.

Kasvaessaan han kuitenkin tunsi etta jotain oli jossain, hanelle ymmartamatonta, koskematonta, kasittamatonta, selittamatonta…  kuitenkin  aina lasna, outo elamantoveri, tietous tietamattomasta.

Enaa ei sairaudet koputelleet ovelle, eika taudit olleet vieraina.

Kaikki tuo, oli vain muistoissa hanen kirmailessa kesaisilla nurmilla, vihrealta tuoksuvilla metsapoluilla tai iloisesti nauraen ja nauttien lumienkelin teosta, jotka saivat hanen muotonsa.

Ne olivat aikoja jotka jaivat sinne kuusikkoihin ja lepikkoihin ajan hunnun hamaraan katveeseen, metsapolkujen hiekan narskuntaan.

Ainoa varmuus kuitenkin hanen elamassaan oli khaàdrah, vaikka sekin vain hanen tiedottomuudessaan.

Aikoina kun han aloitti kulkunsa jo edenneella tiella, usein se  ilmoitti aina vain vahvemmin olemassaolostaan, sen kanssa oli  opittava olemaan, se oli hyvaksyttava ja siita oli tehtava osa elamaa.

 

Kuitenkaan se ei  aina ollut helppoa.
Oppia, mita kukaan ei opeta, hyvaksya, mita kukaan ei selita, elaa elamaa, jota omaksi ei tuntenut.
 
Han nousi vuorille, han laskeutui laaksoihin.
Han eli auringossa, han nautti sateista.
Han oli osa luontoa sen kauneutta, ajatusta sen syvyytta.

Eraana kauniina paivana han ymmarsi olevansa matkalla, mukanaan vain khaàdrah.

Kyynelten noustessa hanen silmiinsa, hanet valtasi tietous sen suuren seikkailun alusta, jolla ei olisi loppua vasta kun laiva laskisi purjeet ja ankuroisi satamaan, missa voisi aloittaa uuden elaman.
Hiljalleen han hyvastelin kaiken sen mika rakasta hanelle oli ollut. Niityt, lehdot, kalliot ne saivat uuden paikan hanen elamassaan, muistin.

Laivan purjeet olivat jo paisuneet tuulesta, oli aika lahtea…..  meri oli avoin ja tyyni.

 

keskiviikko, 14. marraskuu 2018

HILJAISUUS - per te Al

Il silenzio

Kun saapuu ilta
mita ovea koputat
saadaksesi edes hieman lampoa?
Askeleesi ovat lyhentyneet
ja kevaan ensi kukkakin
tuntuu liian raskaalta poimia.
Kyyneleesi olet heitellyt tuuliin, 
olet yksin kylmassa
susien ymparoimana,
ainoana ystavanasi yksinaisyys.

Sina vanhusparka
harmaine hiuksinesi,
taskut taynna
toteutumattomia unelmia.
Kiristat kadellasi kavelykeppia,
kuin etsien edes siita voimaa.

Nuoruus,
hurmaavin hymyin
ja elamaniloin,
minne se havisi.

Hyva Jumala
kuinka hiljaisuus voikaan painaa,

se sama jota olet puolustanut
koko elamasi.

Saavut viimeiselle portille,
josta ei enaa ole paluuta.
Kannyt,
katsahdat taaksesi

ja kerran viela
naet kaiken sen
nuoruuden, hymyt, pitkat hiukset, kirkkaat silmat, suloiset huulet,

nuoruus
hymyt
hiukset
silmat
huulet

ja elaman karusellin vauhti
kiihtyy, 

kiihtyy,
kiihtyy
kunnes...

loputon hiljaisuus !

 

maanantai, 12. marraskuu 2018

Paljas minä

PALJAS MINÄ
 

Kirjoitan riimejä
kujista, sivukaduista,
valottomista taloista

kaiuttomista huokauksista,
kyynelten kosteista nauruista,
vireettömistä lauluista

olen ontuva
sivustakatsoja,

elamän värien kerääjä,
siltojen alla heräävä

tunnen elamän
katkeran tuoksun,

olen kokenut sen

ja siitä
loittonevan
pakoon juoksun

kuitenkin

löydän aina
itseni tästä,

itseni vierestä
itseäni etsimästä.

 

Aikuisiän olen yllittänyt jo monta kymmentä vuotta sitten ja kuitenkin vielä ihmetten tätä elämää. No toisaalta, kuka ei tekisi. Täytyy myöntää, että olen aika vieras itselleni. Kuinkakohan moni myöntää, tai edes ymmärtää olevansa vieras itselleen ?
 Tähän sopisi hienosti Supertrampien Goodbye stranger, mutta kun edelleenkään en osaa liittää musaa, en valokuvia, en niin mitään.... niin toivotan teille kaikille hyvää yötä ja ken aikasin herää oikein hyvää huomenta !