Sellaisena pikkaraisena, asuin Etelä-Haagassa. Niin, en ole paljasjalkainen hesalainen (kauhistus stadilaiset kutsuu Helsinkiä stadiksi ja landepaukut Hesaksi.... siis olen landepaukku olen haagalainen..... Nämä ovat niitä minun älylle ylitse pääsemättömiä juttuja nämä paljasjalkasuudet, ja jonkinlainen pääkaupunkirasismi). No joo, olen haagalainen ainakin 4 polvessa, siis en ole stadilainen, sillä stadilaiset ovat he, jotka tulevat vain siitä silloisesta ydinkeskustasta, olen haagalainen ja erittäin ylpeä haagalaisuudestani ja vahva Haagaan kuuluvaisuuden tunne minussa leimuaa...... mutta antaa olla, tämä ei ole syy miksi kirjoitan !

Siis silloin pienen pienenä kun synnyn sinne Helsingin liepeille Etelä-Haagaan ja aloin siellä kasvamaan, eräässä vaiheessa menin siellä myös leikkikouluun (nykyään nimi kai on esikoulu).. Kanssani siellä oli veljekset K ja V. Minä ja K. olimme niinsanotusti kuin perse ja paita, iltapäivällä kotiin lähdön aikaan, oli aina hurja tramma, kun halusin jäädä K kanssa, en olisi halunnut erota hänestä millään. Ei tuo mitään rakkautta ollu, jotain hurjaa kiintymystä, sillä olimme ehka 3-4 vuotiaita. Voisi vaikka kutsua sisarsieluisuudeksi. Päivät pitkät istuimme kylki kylkeä vasten, käsi kädessä ja meillä oli hyvä niin. Toinen veljeksistä oli hieman vanhempi, joten minä ja K olimme niitä skidejä ja hän oli vanhus, eli en sillai ollut tämän vanhemman veljen kanssa tekemisissä, vaikka en muista mitään kurjaa hänestä, vain sellaisen etäisyyden.
No  5 veenä muutin Pohjois-Haagaan ja kaikki muuttui, Etelä-Haagaan jäi lastentarha, lastentarhakaverit ja kaikki se, mikä oli ollut elämääni ensimmäiset vuoteni.

No sitten minusta tuli pohjoishaagalainen kaikin puolin. Aloitin koulunkäyntini siellä, ystäväpiirini oli sieltä ja ennenkaikkea kotini ja äiti olivat siellä kanssani, siis Pohjois-Haagasta oli tullut minun koti.
Sieltä sitten eräänä kauniina päivänä (ei muuten ollut kaunis päivä, vaan sateinen kylmä marraskuun ilta) lähdin valloittamaan maailmaa ja kuten olen tuossa jo aikaisemmin kertonut, muutin Sisiliaan (Italiaan) Catania nimiseen kaupunkiin, aivan Etnan juurelle. Sieltä vuosien jälkeen muutin Roomaan ja nyt sitten muutama kuukausi sitten, takaisin Suomeen.

Kaikkina näinä vuosina mielessäni ovat olleet veljekset K ja V. Ei tietystikään jokapäiväisessä elämässä, mutta aina silloin tällöin pysähdyin ajattelemaan Koota ja Veetä. Siis nämä veljekset ovat seuranneet minua koko elämäni ajan, kaikkiin paikkoihin, joissa olen elänyt.
Olen kysellyt kavereilta, vierailtakin ihmisiltä, jotka jollain tavalla olivat yhteydessä Etelä-Haagaan tai johonkin, joka olisi voinnut yhdistää heidät Khon ja Vhen, jos tuntevat  veljekset. Aina on ollut vastaus negatiivinen. Eräs ystäväni alkoi oikein olan takaa etsimään veljeksiä, mutta ei mitään, heitä ei löytynyt.

Muutama päivä sitten olin kaupan jonossaja takanani oli kaksi naishenkilöä ja heidän mukanaan pieni poika. Toinen näistä naisista oli ostanut itselleen kahvinkeittimen ja ihmetteli jotain, käännelen pakettia käsissään. Hän esitti minulle kysymyksen koneesta, mutta kun juon vain ja ainoastaan espresso, en ole kovin tietäväinen suomalaisita kahvikoneista. 

Kuunnellessani heidän puhetta, jotenkin tuli tunne, että täytyy taas yrittää. En osaa sanoa kävikö heidän keskustelussa Etelä-Haaga, Kauppalantie tai jompikumpi nimi K tai V....... jotain heidän keskustelussa oli joka työnsi minut kokeilemaan taas kerran. Kysyin että anteeksi, mutta voinko kysyä jotain kahvinkeittimen ulkopuolelta. Toinen rouvista sanoi, että juu tottakai voit.
Kysyin että satutteko tuntemaan veljekset K ja V. Selitin miksi tämä outo kysymys. Toinen heistä mietti hetken ja kysyi, että mikä oli sukunimi..... ? Voi jee jos olisin muistanut sukunimen, kaikkina näinä vuosina olisi ollut huomattavasti helpompaa etsiä heitä. Siis sanoin että valitettavasti en muista. Hän sanoi että voisiko oll P, johon minä sanoin että voi olla aivan mikä vain, en todella tiedä. Siihen hän sanoi että hänen lastensa vaari on V.P. jolla on veli K.P.
Siitä lähti liikkeelle tuhansien kysymysten ryöppy ja niin vain oli, että kymmenien ja taas kymmenien vuosien jälkeen olin löytänyt etsimäni !

Samana ilta sain vielä puhuttua V kanssa, joka kertoi että veljensä K on kuollut muutama vuosi sitten. Olin tosi pahoillani Koon kuolemasta, mutta samalla niin niin onnellinen ja helpottunut, tuo toivottomalta tuntunut etsintä oli viimein ohi. Vihdoin ja viimein sain rauhan ja sain mielessäni hyvästeltyä Koon. Tulen menemään hänen haudalle ja vien kukkia tai kynttilän, kiitokseksi siitä, että joskus kauan sitten hän oli vierelläni, kun sitä tarvitsin. Olin hurjan ujo ja arka lapsi, oletan että Koon olemassaololla oli suuri merkitys minun elämässäni silloin, kun olin pieni ja apua tarvitsin.

Kuten tuossa alussa  taisin jo mainita, se oli todellista sielunveljeyttä.

Tämä tarina todella opetti minulle, ettei koskaan kannata heittää hanskoja nurkkaan, kannattaa kokeilla aivan viimeiseen jos asia on todella tärkeä !!