Jokaiselle meistà oma àiti on se paras, niin myòs minulle !

Aitini oli syntyyt 1913 ja syntyessàni hàn oli jo aika vanha, ainakin mità sen ajan àideistà ajateltiin. Kuitenkin hànellà oli todella laajat elàmànnàkemykset. Hànellà oli taito kasvattaa. Yksinàisenà àitinà hàn oli kuitenkini usein poissa kotoa, sillà leivànkannikka tàytyi ansaita meille molemmille ja aivan lapsena, meità oli 4, àidin ja minun lisàksi myòs sisareni ja veljeni. Isàni ali alkoholisoitunut upseeri, joten hànee làsnàolonsa (niin fyysisesti kun rahallisesti) oli  vàhàistà. Hànen kotinsa oli upseerikerho. En kuitenkaan kanna kaunaa hànele siità, valitettavasti vain minulle tàysin vieras ihminen ja jo 6-7 vuotiaana, hàn pààtti muuttaaa pois ja elàà varuskunnassa. Làhtònsà jalkeen olimme vain minà ja àiti, joten suhteemme oli vielàkin làheisempi, sillà kotona olimme vain me kaksi, toinen toisillemme,  sisareni oli mennyt siinà vaiheessa naimisiin ja veljeni muuttanut pois kotoa.

Aitini aina sanoi: " Rakastan jokista lastani ja antaisin elàmàni jokaien heidàn puolesta, mutta Kirsukan kanssa suhde on erityinen...... olemme niin samanlaisia".  Meillà oli todella erikoinen ja làheinen suhde, vaikka tapella nahisteltiinkin aina vàlillà, hàn oli kasvattaja, hàn saneli lait ja minà kunnioittavasti katsoin hiljaa ylòspàin, kun àiti vimmastu tekemisistàni.

Suuri haikeus ja ikàvà taas kerran hiipii puseroon ja haluan kiittàà àtiàni sydàmestàni kaikesta. Kaunis nainen, niin sisàisesti, kun ulkoisestikin ja upea kasvattaja. Hàn hoiti villiviinin ja teki sille hyvàn kasvualustan.

Olen kirjoittanut tàmàn runon hànelle joskus vuosia, vuosia sitten. Kuitenkin tàmà on aina yhtà ajankohtainen ja pitàà sisàllààn kaiken kiitollisuuden ja rakkauden, jonka tunnen hàntà kohtaan!

VILLIVIINI

 

Kuin villiviini
olin kietoutunut sinuun

sinä annoit tuen
kasvaa
vahvistaa runkoni