Il silenzio

Kun saapuu ilta
mita ovea koputat
saadaksesi edes hieman lampoa?
Askeleesi ovat lyhentyneet
ja kevaan ensi kukkakin
tuntuu liian raskaalta poimia.
Kyyneleesi olet heitellyt tuuliin, 
olet yksin kylmassa
susien ymparoimana,
ainoana ystavanasi yksinaisyys.

Sina vanhusparka
harmaine hiuksinesi,
taskut taynna
toteutumattomia unelmia.
Kiristat kadellasi kavelykeppia,
kuin etsien edes siita voimaa.

Nuoruus,
hurmaavin hymyin
ja elamaniloin,
minne se havisi.

Hyva Jumala
kuinka hiljaisuus voikaan painaa,

se sama jota olet puolustanut
koko elamasi.

Saavut viimeiselle portille,
josta ei enaa ole paluuta.
Kannyt,
katsahdat taaksesi

ja kerran viela
naet kaiken sen
nuoruuden, hymyt, pitkat hiukset, kirkkaat silmat, suloiset huulet,

nuoruus
hymyt
hiukset
silmat
huulet

ja elaman karusellin vauhti
kiihtyy, 

kiihtyy,
kiihtyy
kunnes...

loputon hiljaisuus !