Italiassa tànààn on Italian Vapautumisen juhla. Tànààn on juhlittu fasismin loppumista Italiassa. Nazifassismin loppumisen pàivà on Italiassa 25.4.1945.

Kun tulin Italiaan vuosikymmenià sitten, olin huhtikuussa aivan viimeisillàni raskaana. Pitkàperjantai oli 20.4, ensimmàinen pààsiàispàivà eli pààsiàissunnuntai oli 22.4 ja toinen pààsiàispàivà oli 23.4. No silloin oli vain yksi pàivà pààsiàisen ja Vapautumisjuhlan vàlillà. Minulla alkoikin poltot maanantaiaamuna. Kàtilòn tutkiessa minua ja synnytyksen edistymistà, hàn kyseli ettà meinaanko synnyttàà Pasqualen (pojan nimi joka tarkoittaa pààsiàislasta). No ei poika sitten syntynyt pààsiàisena, vaikka kovasti olikin tulossa, tàytyi odottaa Vapautumisjuhlaan saakka.
No sehàn toisaalta sopi hienosti, sillà vihdoin ja viimein vapauduin 9 kuukauden taakasta. Mikà hommassa kuitenkin oli kaikkein hassuinta, oli se, ettà silloinen mieheni oli fasisti, kun hàn tajusi 25. pàivàn aamuna, ettà nyt se syntyminen on vain minuuteista kiinni, hàn kauhistui ja alkoi toivottomana huutamaan: "Et sà voi synnyttàà mun lasta pàivànà, kun kommunistit juhlii fasismin loppua, ei mun lapseni voi syntyà kommareiden juhlapàivànà". Noh minkà poltoilleni tein ja minkà poltoiltani pystyin, vastasin vain, ettà hàn olisi voinnut tiedottaa mulle ajoissa, ettà 25.4 on komunistien juhlapàivà, niin olisin voinnut siirtà synnytystà muutamalla pàivàllà aHahAAhAAaaaA !No olisihan siinà ollut se vaara, ettà poika olisi syntynyt 1. toukokuuta ja taas olisi ollut kommunistien juhla, sillà kaikki jotka eivàt olleet fasisteja olivat kommunisteja hànen mielestààn. No poika syntyi kun syntyikin 25.4

Tàllainen hassu anekdootti liittyy vanhimman poikani syntymààn

Valitetavan harvoin pààsen juhlimaan hànen  kanssa, hànen synttàreità, sillà vanhin poikani asuu Los Angelesissa, mutta joka vuosi muistelen tuota aamua.

Silloisella miehellàni oli tàti, jota perheessà kutsuttiin ziaksi (zia-tàti). Hàn ei ollut suoranaisesti sukua, mutta asui silloisen mieheni perheen kanssa ja oli aivan kun olisi kuulunut siihen.  Zialle tàmà poika oli kaikki, sillà hànellà itsellààn ei ollut lapsia. Sen paikan zian sydàmessà tàytti poikani. Nyt zia ei enàà ole, ei ole ollut enàà vuosikymmeniin, mutta minulla on kaunis muisto hànestà.

Liitàn kuvan, jossa poikani istuu pinnasàngyssà ja zia syòttàà hàntà. Minulle erittàin rakas kuva.